Online raaputusarpojen plussat ja miinukset

Raaputusarvat tuovat monelle mieleen muistoja joulusta, lapsuudesta ja ehkä isovanhemmista. Papalla oli ehkä tapana hankkia kaikille joulun kunniaksi omat raaputusarvat, jonka mahdolliset voitot käytiin lunastamassa yhdessä kioskilta. Voittorahoilla ostettiin kioskilta herkkuja. Arvat ovat edelleen siistissä rivissä kioskien tiskeillä mutta moni on siirtynyt raaputtelemaan niitä internetiin.

Arvat siirtyivät viimeisenä pelimaailmasta nettikasinoille. Paperiset arvat olivat menettäneet suosiotaan pelimaailman kehityksen rinnalla jo useita vuosia ja paperisen arvan raaputtaminen tuntui kovin kivikautiselta varsinkin nuoremman sukupolven keskuudessa. Moni tottui nopeasti nettikasinoihin, joiden kautta oli mahdollista pelata kaikkia mahdollisia pöytä- ja videopelejä sekä live-pelejä. Netin kautta oli totuttu jo turnauksiin ja roolipeleihin. Harva siis innostui lähtemään kioskireissulle arvan vuoksi.

Enemmän valintoja

Alussa nettiarvat olivat melko yksinkertaisia mutta nyt niiden kohdallakin on nähty nettipeleille tyypillinen kehitys. Sivustolla videoslots.com on runsas valikoima monenlaisia arpoja varustettuna eri teemoilla. Niitä raaputellessa ero vanhoihin paperiarpoihin tuntuu suurelta. Netissä raaputtaminen on yksinkertaista ja se onnistuu milloin tahansa puhelimen tai tietokoneen avulla. Nettiarpojen myötä säästää myös luontoa ilman paperin tuhlausta. Arvan raaputtaminen on monipuolistunut, uudet nettiarvat poikkeavat paperiversioista niiden monipuolisen kuvituksen ja värimaailman suhteen. Nettikasinoiden hyviin puoliin kuuluu niiden monipuolisuus, sillä samalla sivustolla voi pelata kaikkia mahdollisia pelejä. Tänään voi raaputtaa arvan ja huomenna osallistua rulettipeliin. Rahansiirto on yksinkertaista, samoin rahojen kotiutukset voiton sattuessa kohdalle.

Nettiarpojen myötä raaputusarvat ovat saaneet myös sivutuotteena piristysruiskeen. Kuten moni muukin asia, ovat paperiarvat saaneet oman osansa retromuodista, netille ja teknologialle tuo vastapainoa paluu menneisyyteen perinteisten arpojen avulla. Nettiarpojen raaputtelu on tuonut takaisin kiinnostuksen koko arpakulttuuria kohtaan, ja osa yhdistääkin nettiraaputteluun toisinaan paperiarvan hankinnan. Paperiarvan positiivisiin puoliin kuuluu niihin liittyvät muistot ja raaputuskokemus todellisena kun hopeisen pinnan alta hiljalleen paljastuvat alla olevat numerot tai logot. Reissu lähikioskille arpaa hakemaan tai arpa lahjaksi alkaa tuntua jo nostalgiselta.